Sir 24

Viisauden ylistys: sen alkuperä, asettuminen Israeliin, ihanuus, ilmestyminen Mooseksen laissa, runsaat lahjat ja pysyväisyys.

1Viisaus ylistää itseänsä ja kerskaa kansansa keskellä. 2Korkeimman seurakunnassa se avaa suunsa ja kerskaa hänen sotaväkensä edessä: 3Minä lähdin Korkeimman suusta, ja kuin sumu minä peitin maan. 4Minä tein majani korkeuksiin, ja minun valtaistuimeni oli pilvenpatsaassa. 5Minä yksin kiersin ympäri taivaan piirin ja vaelsin valtamerien syvyydessä. 6Meren aaltoja ja kaikkea maata ja kaikkia kansoja minä vallitsin. 7Kaikkien niitten tykönä minä etsin leposijaa ja kenen perintöosassa minä saisin asuinsijan. 8Silloin kaikkien Luoja antoi minulle käskyn, ja hän, joka minut loi, antoi minulle rauhallisen majan ja sanoi: Tee asumuksesi Jaakobiin ja ota perinnöksesi Israel. 9Ennen ikiaikoja, alussa, hän minut loi, enkä minä milloinkaan lakkaa olemasta. 10Pyhässä majassa minä hänen edessänsä pappina palvelin, ja myös Siionissa minä sain pysyvän sijan. 11Rakastettuun kaupunkiin Hän samoin asetti minut rauhassa asumaan, Ja Jerusalemissa on minulla valta. 12Ja minä juurruin kunnioitettuun kansaan, Herran omaan perintöosaan, 13Minä ylenin korkeaksi kuin setri Libanonilla ja kuin kypressi Hermonin vuorilla. 14Minä ylenin korkeaksi kuin palmu Engeddissä ja kuin ruusupuut Jerikossa, kuin kaunis öljypuu kedolla. Ja minä ylenin korkeaksi kuin plataani. 15Minä levitin hyvää hajua niinkuin kaneli ja niinkuin sulotuoksuinen maustepuu, ja niinkuin valittu mirha minä levitin tuoksua, niinkuin galbane ja onyks ja stakte, ja niinkuin suitsukkeen savu ilmestysmajassa. 16Minä ojensin oksani kuin terebintti, ja minun oksani olivat ihanat oksat. 17Minä versoin kuin sorea viiniköynnös, ja minun kukistani tuli ihana ja runsas hedelmä. 19Tulkaa minun tyköni, te jotka minua halajatte, ja nauttikaa kylliksenne minun antimiani. 20Ajatella minua on makeampaa kuin mehiläisen mesi. 21Jotka minua syövät, ne isoavat yhä lisää, ja jotka minua juovat, ne janoavat yhä lisää. 22Joka minua kuulee., ei häpeään joudu; ja jotka minua harrastavat, eivät syntiä tee. 23Tämä kaikki on sanottu Jumalan, Korkeimman, liiton kirjasta laista, jonka Mooses sääti perinnöksi Jaakobin seurakunnille. 25Täynnä kuin Piison se on viisautta, Täynnä kuin Tigris keväthedelmäin päivinä. 26Se antaa ymmärrystä virran täydeltä kuin Eufrat ja kuin Jordan elonleikkuun päivinä. 27Sen loiste, kuin valkeuden, on kuri, se on Giihon hedelmänkorjuun päivinä. 28Ei ole ensimmäinen oppinut sitä täydellisesti tuntemaan, ja yhtä vähän saa viimeinen sitä täysin tutkituksi. 29Runsaammat kuin meri ovat sen ajatukset ja sen neuvo on syvempi kuin suuri valtameri. 30Ja minä lähdin kuin kanava virrasta, ja kuin vesijohto yrttitarhaan. 31Minä sanoin: Minä kastelen puutarhani, juotan runsaasti istutusmaani. Ja katso, minun kanavastani tuli virta, ja minun virrastani tuli meri. 32Yhä vielä minä saatan kurin sädehtimään kuin aamunkoi hamaan kaukaisuuteen. 33Yhä vielä minä vuodatan opetusta profeetallisena puheena ja jätän sen jälkipolville hamaan ikiaikoihin. 34Nähkää, etten ole vaivaa nähnyt vain omaksi hyväkseni, vaan kaikkien hyväksi, jotka sitä etsivät.
Copyright information for FinPR